Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Kepit? Mitkä ne on?

6.6.2015
Korkattiin agilitykilpailut, eikä mennyt ihan niin kuin piti. Menimme kolme rataa: kaksi agirataa ja yhden hyppärin. Ensimmäinen agirata oli jotakin niin järkyttävää. Santtu ei tehnyt keppejä kerrassaan mitenkään päin ja radalta tietenkin hylkäys. Meinasin ryömiä häpeissäni kotiin ja jättää muut radat juoksematta - tai no tämän päivän mielentilassa matelematta. Santtu oikeasti vaikutti siltä, että se ei ollut koskaan kuullutkaan pujottelusta. 

Toisella radalla meno parantui jo hieman, vaan ei silläkään vielä juhlittu. Santtu edelleen haahuili ja tuijotti kaikkea. A:sta Santtu tuli kerran ohi, kun meni katsomaan vieressä olevaa tuomaria ja jäi vielä ihmettelemään toisella kerralla esteelläkin tätä. Voi höpsö käppänä! Kepit olivat edelleen hieman ihmeelliset ja niiltä saimme toisen vitosen eli toiselta agiradalta tuli 10rv ja yli 20 sekuntia yliaikaa. Tällä kammottavalla radalla sijoituimme kuitenkin kolmansiksi ja olihan se sentään jo vähän ensimmäistä parempi. 

Hyppärillä vauhtia ei edelleenkään ollut nimeksikään asti, mutta Santtu kulki jo huomattavasti paremmin. Kepitkin se haki normaalisti ja lähti näppärästi tekemään niitä. Loppupuolella pujottelua koiralle kuitenkin iski pieni epävarmuus ja näiltäkin kepeiltä sitten vitonen - tosin en ole ihan varma, oliko tämä epävarmuus omaa syytäni, koska lähdin varmistelemaan loppupäätä ennen kuin koira näytti siltä, että se oli epävarma. Yliaikaa tältäkin radalta tuli hieman, reilu 4 sekuntia, mutta tähän rataan olen sentään jokseenkin tyytyväinen ja se oli taas hieman edellistä parempi. Tälläkin radalla sijoituimme kolmansiksi. 

Ensimmäiset kisat eivät siis todellakaan menneet ihan putkeen, mutta jokainen rata oli edellistä parempi, joten luulisin, että jonkin verran johtuu kokemuksenkin puutteesta. Seuraavia kisoja mietimme varmaan heinäkuussa. Keppiongelma vieraissa paikoissahan on jo aiemmin tiedostettu, joten niitä vaan pitäisi päästä vaihteleviin paikkoihin treenaamaan. "Kotona" koitamme luultavasti panostaa mahdollisimman itsenäiseen työskentelyyn ja liioiteltuun irtoamiseen, jos sitä kautta saatu varmuus näkyisi muuallakin. Huomenna pidämme lepopäivän, mutta maanantaina ajattelin heti käväistä seuran kentällä. 


4 kommenttia:

  1. Millekkä palveluntarjoajalle olet nuo omat kotisivusi (emmun.net) tehnyt? Paljonko oman domainin hinta on kyseisellä palvelulla? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suncometilta minulla on webhotelli ja domain. Jotain ~40€ niistä taitaa vuodessa tulla.

      Poista
  2. Me oltiin tänään Mimmin kanssa epiksissä eikä meilläkään mennyt ihan putkeen. Osallistuttiin vaan supermölleihin, koska kisoissa Mimmi on epäröinyt A-estettä ja puomilla vauhti on kateissa. Tekee hyvää helpot ja lyhyet radat motivaation kasvattamiseksi. Kisapaikalle tullessa Mimmi oli intoa täynnä ja kiskoi hihnassa minkä kerkesi. Kun otin muutaman seuruun, eteen tulon ja pyörityksiä, niin Mimmi oli innoissaan ja vaikutti kerrankin olevan oikeassa vireessä. No, mitäpä tekee Mimmi kun pääsemme radalle? Otan lentävän lähdön, koska paikalla olot syö Mimmin virtaa. Heti ensimmäiseltä esteeltä alkaa ongelmat. Mimmi haistelee, jää putkiin ja menee radan kuin mikäkin etana. Ikinä ei ole sentään noin vaisua menoa ollut. Lisäksi kuumuuskin söi vielä entisestään vauhtia. Toka rata oli sentään hitusen nopeampi, mutta silti hajut veivät jälleen voiton. Pitäisi päästä ulkokentälle joskus treenaamaan kun ollaan vaan hallissa menty ja tietty ulkona on paljon hajuja.

    Onnea kuitenkin sijoituksista! Tostahan on hyvä lähteä parantamaan ja Santtu kuitenkin tekee innoissaan sun kanssa töitä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Innokkaasta tekemisestä en kyllä tiedä, mutta onhan se sitä sentään toisinaan. :D

      Poista