Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Toukokuu

1.6.2015
Mitä me sitten teimmekään? No...

1. Matkustimme bussilla. Ja Röllikin meni vielä sylikoirasta, vaikka Santerille jouduin kerran ostamaan lastenlipun, koska pieni valkoinen _ei_ ollut sylikoira... Niin, että logiikka. 2. Olimme tokokokeessa tuulisessa Helsingissä, josta hienon paikkaseisomisen kera AVO3. 3. Ja tokoilimme hieman aurinkoisemmassa Veikkolassakin tuloksella AVO1. 4. Lenkkeiltyäkin toki tuli toinen toistaan kivemmissa maastoissa

1. Harjoittelimme hihnakävelyn saloja, mutta tilanteet usein näyttivät hieman toisilta, kun irrotin toisiinsa kietoutuneita koiria toisistaan. 2. Ylitimme itsemme Herra Hörökorvan kanssa. 3. Ihmettelimme koiralapsen kasvavia koipia, eihän se mahdu kohta enää unikaveriksi, vaan tarvitsee oman prinsessasängyn! 4. Valloitimme uusia maisemia.

1. Leikimme kukkulan kuningasta 2. Matkasimme jälleen tokokokeeseen, josta tuloksena AVO2 - ei ole aina ihan helppoa harrastaa snautserin kanssa, kun kahden viikon sisään tokoilimme kaikki mahdolliset tulokset. 3. Lenkkeilimme kivoissa säissä 4. Syytimme kavereita ("Katso nyt, mitä se riiviö on taas tehnyt! Minä lähden kohta pois, jos tuo ei lakkaa häiritsemästä minun rauhallista elämääni.") 

1. Siistiydyimme ja totesimme, että meillä on oikeastaan aika kivakarvaisia koiria tällä hetkellä. 2. Testasimme eri pantojen kestävyyksiä. Tähän mennessä kaikki pannat ovat läpäisseet tiukat testit. 3. Mietimme yhteistuumin, minne omistajapoloinen menee nukkumaan. "Sori, mutta tänne ei nyt kyllä mahdu." 4. Ihailimme kauniita auringonlaskuja.

1. Havannoimme kesän tuloa. 2. Käväisimme luonnetestissä - tällä kertaa vuorossa oli Otto, kun Santtu testattiin jo vuosi aiemmin. 3. Otimme tavaksemme koko poppoon voimin iltalenkin, kun tullessani kotiin kympin aikaan näki vielä lähteä hyvin ulkoilemaan. 4. Otimme rennosti treeneissä. 

1. Kisasimme siitä, kenellä meistä on tuimin ilme. Santtu vei kiistatta voiton! 2. Valloitimme lisää uusia paikkoja. 3. Lenkkeilimme vielä vähän lisää kauniissa auringonlaskuissa. 4. Harjoittelimme maastoutumista. 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen! ;) Mistä tuo siltakuva on otettu, kiinnostaisi itsekin mennä sinne joskus lenkkeilemään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitti! Se on Liessaaresta, Lohjalta. Todella kiva paikka kyllä.

      Poista