Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Peruuntuneita suunnitelmia

12.9.2015

Eläinten kanssahan ei tunnetusti mene mikään suunnitelmien mukaisesti. Eipä mennyt tämän viikonlopun osaltakaan. Perjantaina tullessani illalla kotiin oli vastassani tärisevä Santtu ja heti siinä kohdin hälytyskellot soivat korvissani. Santtu on tärissyt ainoastaan ollessaan kipeä. Sitten kuulin, että oli se päivälläkin tärissyt hetken. Santtu vaikutti muutenkin kipeän oloiselta, joten tyhjensin sen anaalirauhaset ja toivoin vaivan menevän sillä ohi. Särkylääkettäkin koira sai ja yö nukuttiin tiedottoman toiveikkaissa tunnelmissa.

Aamulla pudotus todellisuuteen oli kuitenkin varsin karu. Herätyskello soi kuuden pintaan ja Santtu oli todella kipeän oloinen. Se tärisi kuin horkkainen, ei suostunut nousemaan ylös ja jouduin kantamaan sen ulos pissalle. Ulkona se hädin tuskin suostui pissaamaan ja jäi jumittamaan paikoilleen täristen. Sylikyydiksihän se kotiinkin päin meni ja jälkipäivän sijasta otimme suunnaksemme eläinlääkärin. Tässä välissä annoin Santulle kipulääkettä ja sen olo helpottui taas. 

Eläinlääkärin valinnassakaan ei mennyt ihan nappiin. Kunnaneläinlääkäri suljettiin heti kättelyssä pois laskuista, koska ei siellä kuitenkaan olisi valmiuksia tutkia, mikä koiraa vaivaa. Vakioeläinklinikkamme oli valitettavasti lopettanut päivystyslauantait, joten vaihtoehto tarvitsi etsiä kauempaa. Googlen perusteella sitten valitsimme eläinklinikan, joka kuitenkin paikan päällä osoittautui valitettavasti ihan yhtä hyväksi vaihtoehdoksi kuin kunnaneläinlääkärikin... Mitään valmiuksia ei ollut tutkia koiraa, joten koska tunnustellessa ei tuntunut mitään poikkeavaa, todettiin koira "terveeksi". Oikeastaan ei ole siis mitään tietoa siitä, mikä Santtua vaivaa. Kipulääkettä vaan koiralle nassuun ja pahoin pelkään, että maanantaina saamme mennä jollekin kunnolliselle klinikalle tutkituttamaan koiran. Täytyy vain toivoa, että Santun olotila ei ainakaan huononisi viikonlopun aikana. 

Huomenna tietenkin suuntaamme Porvooseen vain yhden koiran voimin. Santun aiheuttaman huolen ohella minua harmittaa järjettömästi tämän viikonlopun pilalle meneminen. Eihän näille mitään mahda, mutta olin todella paljon odottanut jälkipäivää, ja sitä, että saisin vihdoinkin Santusta Porvoossa tuomaroivalta tuomarilta arvostelun. No, nytpä jäivät molemmat väliin ja viikonloppuun laitetut roposetkin heitettiin kankkulan kaivoon. Kasvattajakin teki "turhaa" työtä trimmatessaan koiran, eikä minua nappaisi tällä hetkellä yhtään lähteä Röllin kanssa Porvooseen. Olin oikeastaan enemmän odottanut Santun arvostelua. 

Postauksen kuvat ovat elokuun hellepäiviltä. 

1 kommentti:

  1. Kannattaa kääriä Santtu lämpimään vilttiin :) Minunkin koira tärisee kipeänä ja lämmin auttaa:) Silloin kun koirani tärisee, sillä on ollut lihakset kipeänä:( Tärinään auttaa lämmin ja lepo. Sitten kun koira voi liikkua käytän sitä monta kertaa päivässä todella pienillä kävelyillä, että nivelet/lihakset pääsee liikkumaan :) Toivottavasti näistä olisi apua��

    VastaaPoista