Blogi Velmu Rölli Unto Muut koirat Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Hulinointia siellä täällä ja punkkimurheita

25.6.2013
Jostain kummallisesta syystä kamera on viime päivinä kulkenut matkassani vasta illan hämärtyessä yhdentoista aikoihin.  Hassua sinänsä, että talvisin valitan hämäryyttä ja pimeyttä, mutta kesällä minun on ilmeisesti tieten tahtoen etsittävä sitä. 


Mutta palataan vielä reilun viikon takaiseen. Juhannusta edeltävä viikko kului osaltani pitkälti koiranhoitopuuhissa kummitätini luona. Mukanani minulla oli Santtu, kuten aiemmallakin kerralla helmikuussa. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin tälläkin kerralla ja jotenkin tuolla reissulla havahduin, kuinka mutkaton koira Santtu lopulta onkaan jo arjessa. Ainoat mutkat tulevat matkaan siinä vaiheessa, kun vastaan tulee toinen koira, eikä Santtu silloinkaan rähjää tai hauku, vaikka intoileekin turhia parin sekunnin ajan. En oikeastaan ymmärrä, miksi olen laittanut sille niin suuren painoarvon, kun emme kotona näe koiria lenkillä välttämättä viikottainkaan, eikä se oikeastaan tee arjesta hankalaa. Toki haluan saada nuokin tilanteet vielä sujumaan niin, ettei koira herpaannu pariksikaan sekunniksi, vaan säilyttää korvansa koko ajan, mutta ei se oikeasti taida olla niin suuri ongelma, kuin olen kuvitellut sen olevan. 

Santtu kyllä nautti reissusta todella paljon, kun se sai temmeltää aina pihalla, kun minäkin olin siellä, eikä joutunut lenkkien välissä oleskelemaan koko aikaa sisällä, kuten kerrostalossa joutuu. Ihan suretti palata kotiin, kun ulkona ei voi olla "muuten vain". Toisaalta Santtu kyllä kaipasi melkein viikon jälkeen selkeästi myös painikaveria, jota se ei tuolla saanut. 

 

 

Punkkeihinkin valitettavasti pääsimme tutustumaan hoitopaikassa vietetyn viikon aikana. Kymmenen kilometriä muuttaa ilmeisesti paljon, mitä tulee punkkikantoihin. Tuolla ollessamme Santusta sai pahimmillaan poistaa lähemmäs kymmenenkin punkkia lenkin jälkeen ja niinhän siinä sitten kävi, että huolellisesta syynäämisestä huolimatta Santtuun pääsi kaksi kiinnittymäänkin. Tämähän nyt on vielä normaalia, mutta pieni valkoinen totisesti aiheutti huolta, kun yön jälkeen sillä oli miltei nyrkin kokoinen pahkura kaulassa.

Tämä patti onneksi laski muutamassa päivässä, mutta ilmeisesti Santtu on punkeille tavallista herkempi, sillä tänään löysin siltä luultavasti eilen (meillä oli agilityn alkeiskurssin ensimmäinen kerta ja sielläkin poistelin vaikka kuinka monia punkkeja koirasta vilisemästä) huomaamatta jääneen punkin kiinnittyneenä parran seasta ja siihenkin oli ihan huomattava patti noussut.

Eläinlääkärin mukaan syytä huoleen ei kuitenkaan ole, jos tämäkin patti lähtee laskemaan muutamassa päivässä. Koirille ei kuulemma ole mitään sellaista valmistetta, joka noihin auttaisi. Eläinlääkärin neuvon mukaan iskinkin Santulle nyt myrkyt niskaan, jos nämä vähäisetkin punkit jäisivät kiinnittymättä ja sitä kautta pahkuroita ei tulisi lisää.

 

Maanantaina, eli eilen, meillä tosiaan oli agilityn alkeiskurssin ensimmäinen kerta. Kurssin alussa piti vielä olla jonkinlainen hallittavuustesti, jota olin jännittänyt kovin, mutta se osoittautui todella helpoksi, eikä varsinaiseksi testiksi ollenkaan. "Testissä" katsottiin ensin, että miten koira antaa vieraan ihmisen koskea itseensä. Tämän jälkeen pujottelimme muiden koirakoiden ympärillä kontaktissa ja Santtu kyllä suoriutui tästä hyvin ja kehuttiinpa sitä kuulemma kentän laidallakin. Tämän jälkeen vielä jätettiin koira odottamaan muutamaksi sekunniksi paikalleen ja itsekin poistuttiin vain parin metrin päähän. Olemme nyt kotona harjoitelleet lähes päivittäin paikkamakuuta kahden minuutin ajan kahdenkymmenen metrin etäisyydellä, joten tuossakaan ei ollut mitään epäselvyyttä. Ihan turhaan olin siis jännittänyt testiä.

Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme hieman putkea ja koiran eteen lähettämistä namilautasen avulla. Putki oli aluksi huuurjan jännittävä Santun mielestä ja ensimmäisellä kerralla jouduinkin kutsumaan sitä kahdesti, ennen kuin se uskaltautui tulemaan putkesta. Santusta oikein huomasi, kuinka se yritti lähteä kiinni pitävältä henkilöltä ensin putken ohitse luokseni, jotta se "voisi" totella kutsusanaa heti. Toisella kerralla Santtu oli jo rahtusen rohkeampi ja tuli yhden kutsusanan kanssa läpi, vaikkakin vielä hieman epäröiden. Tämän jälkeen pari kertaa olivatkin jo todella hyviä ja Santtu oli jo lähdössä putkeen, ennen kuin ehdin sanomaan mitään ja sain jo liittää siihen oman sanansa. Eteen lähettämisenkin Santtu tajusi parin toiston jälkeen ja saimme myös kotiläksyksi sen harjoittelua.


6 kommenttia:

  1. Oi, Santtu on hienon näköinen! Ja muhun ei yleensä valkoiset käppänät iske yhtään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitos!:) Eipä se omaankaan silmään hassumman näköinen kaveri ole (miinus korvat), mutta niinhän se taitaa aina oman koiran kohdalla mennä. :D

      Poista
    2. Höh, noi korvat on piste iin päälle. :D

      Poista
    3. Haha, osaisinpa itsekin ajatella noin! Aina välillä olen vain yksinkertaisesti turhamainen, jolloin ne alkaa häiritsemään, kun haluan kuitenkin näyttelyissä käydä. :D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ollaan LÄGIn järkkäämällä alkeiskurssilla. :)

      Poista