Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Röntgenkuvissa... taas

2.10.2014
Santun hyvien tulosten rinnalle on tietenkin tultava jotakin huonoakin... Ja ei, edelleenkään kyse ei ole niistä Oton luustokuvista, vaikka nekin vielä tämän vuoden puolella otetaan. Otto on nimittäin jälleen kipeänä. Perjantain agilitytreeneissä se ei ollut oma iloinen itsensä, vaan ennemminkin hieman hidas ja haluton. Karvakin on nypitty neljä kuukautta sitten, eikä se ole vieläkään kasvanut. Siispä eläinlääkärille pirauttamaan taas! 

Aika Otolle saatiin eiliselle päivälle ja sieltähän löytyi vanha tuttavuus, virtsatietulehdus höystettynä suurella määrällä virtsakiteitä, joten Otto pääsi läpivalaistavaksi - sehän röntgenkuvattiin keväällä tai kesällä samasta syystä. Selviä virtsakiviä ei ollut löytynyt, onneksi. Virtsakiteiden määrä oli ollut tällä kerralla kuitenkin niin suuri, että erikoisruokavaliollehan pieni musta joutui ja hormonipiikki tuikattiin sen enempiä ihmettelemättä. Kortisoniakin Otto sai ja kipulääkkeitä. Antibiootit tulevat jälleen jälkijunassa viljelyn valmistuttua.

Täytyy vain sanoa, että onneksi Oton kohdalla tehtiin lopulta se päätös, ettei sitä käytetä jalostukseen. Tämä sen sairastelukierre on mennyt mahdottomaksi ja väkisinkin sitä miettii, onko kyse vain huonosta tuurista, vai onko taustalla jotakin muuta. Hoidetaanko tässä vain oiretta? 

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, ovatko käppänät jotenkin erityisen alttiita virtsakiville? Niin paljon niistä on ollut juttua somessa viime aikoina. Otolle paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne taitavat olla, vaikka Oton tilanne ei kiviksi asti olekaan päässyt kehittymään. Ainakin JTO:ssa niin sanotaan:
      http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/attachments/jto/kaapiosnautserit.pdf

      "Kääpiösnautsereilla on todettu perinnölliseksi katsottava alttius kehittää virtsakiteitä ja -kiviä. Syy on vielä
      toistaiseksi tuntematon, mutta asiaa tutkitaan mm. USA:ssa. Virtsakiteitä ja -kiviä on monta eri tyyppiä, ja myös
      niiden muodostumismekanismit ja -olosuhteet ovat erilaisia."

      Poista