Blogi Velmu Unto Muut koirat Rölli † Santtu † Sini † Ruudun takana Kalenteri

Hieman erilainen juhannus

20.6.2015
 

Me vietimme juhannustamme Liedossa juhannuskisoissa. Saimme majoituksen vielä viime tingassa, kun laitoin kisoja edeltävällä viikolla viestiä majoituspaikan varaustilanteesta - tilaa löytyi, huone varattiin ja sitten emmittiin vielä muutamia päiviä, mille radoille osallistutaan. Päädyin ottamaan Santun kanssa kaikki mahdolliset viisi rataa kahdelle päivälle, koska muuten olisi ollut turha yöpyä, ja parhaitenhan kokemusta kartuttaa kisaamalla. 

Kisaamisen ohella ehdimme pikaisesti treffaamaan Juliaa ja Neraakin. Oli kivaa päästä näkemään molemmat, kun olemme todella pitkään jutelleet netissä, mutta emme vain ole sattuneet aiemmin samoihin tapahtumiin, emmekä myöskään asu ihan vierekkäin. Nera vaikutti kyllä todella kivalta tapaukselta, vaikkakin kovin erilaiselta kuin olin kuvitellut. Eniten yllätyin ehkä siitä, kuinka rauhallinen Nera todellisuudessa oli! Käväistiin pienellä lenkilläkin Neran ja pikkupoikien kanssa, ja Otto rakastui Neraan ihan täysin. :D 


Oli kyllä kivaa kisata, eikä näistä kisoista jäänyt niin sanotusti pahaa makua suuhun. Tulossaldonamme oli yliaikaa kaikilta radoilta, kaksi ratavirheetöntä rataa, yksi hylätty ja ohjaajan kämmeistä johtuvat viisi ja kymmenen ratavirhettä. Viiden ratavirheen radalla ohjaaja oli lähdössä väärälle hypylle (en tosiaan tiedä, miten se on ykkösluokassa edes mahdollista!) ja kymmenen ratavirheen radalla huoleton putkeen ohjaaminen toi kymmenen virhepistettä. Kymmenen ratavirheen rata jäi hieman kaivelemaan, koska ilman niitä rata oli varsin sujuva ja olisimme luultavasti ehtineet ihanneaikaan. 

Kisoista jäi käteen kokemuksen lisäksi jälleen treenattavaa. Miltei kaikkien ratojen keppivirheettömyydestä huolimatta kepit ovat vielä äärimmäisen epävarmat ja huonot kisatilanteissa. Kontakteistakin saisi todella paljon nopeammat. Tämän lisäksi ohjaajan on aivan turha varmistella turhia asioita. Myöskään persjättöjen vaihtaminen varmemmilta tuntuviin valsseihin ei ole viisasta hitaan koiran kanssa, koska ne jarruttavat sitä enemmän ja persjätöt toimisivat erittäin hyvin Santun kanssa - treeneissä en oikeastaan koskaan valssaa. Näillä kuntoonlaitoilla ehkä mekin ehdimme ihanneaikoihin!

6 kommenttia:

  1. Sun blogia ei muuten saa luettua puhelimella, kun tää ei anna suurentaa ollenkaan, vaan heittää toiseen postaukseen. :/

    VastaaPoista
  2. Hieno kisaviikonloppu teillä olikin! Onnittelut nollista!
    Ja voi, kun Nera näyttä pieneltä Oton ja Santun rinnalla.
    Kasvuihme Rölli on kyllä ihan übersuloinen. Miten sillä on koordinaatio hallussa, kun se kasvaa niin nopsaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Haha, minusta tuntuu, ettei Rölli ole enää kasvanut ollenkaan, mutta kaipa se sitten edelleen on kasvanut huimasti! Oma silmä on varmaan jotenkin sokeutunut sille. Ja hyvinhän se taitaa edelleen olla. :P

      Poista
  3. Ihanaa, että jonkun toisenkin koira on rauhallinen :D Melkein aina kun agissa näkee koiria, jotka alittaa selvästi ihanneajan ja hyvä kun omistaja pysyy perässä. Mimmilläkin nimittäin ''ongelmana'' on vauhti. Nurmikentällä ja metsässä vapaana kyllä saatetaan painella sellaista kyytiä, mutta agiradalla saa pikemminkin maanitella eteenpäin :D Suorilla pätkillä kun itsekin juoksen Mimmi irtoaa, mutta kun on paljon pyöritystä, vauhti hyytyy.

    VastaaPoista