Kun meille pentu päätti astella

Rölli on ollut poppoossamme nyt kuukauden ja ajattelin hieman avata syitä tämän rodunvaihdoksen taustalla - jos hyppäystä kovin merkittäväksi voi edes sanoa, kun melkein saman rodun sisällä vaihdettiin. ;) Miltei jokainen snautseri-ihminenhän varmasti haaveilee omasta minimustasta, enkä kiellä, ettenkö olisi niin tehnyt itsekin. En vain ehkä nähnyt suursnautseria vielä tässä elämäntilanteessa mahdolliseksi, enkä sitä kovin realistisena vaihtoehtona pitänytkään.

Kun toista koiraa todella aloin miettimään viime vuoden puolella, siinsi mielessäni pippuri&suola-kääpiösnautseri. Kuitenkin seurattuani kääpiösnautseripentueita jo jonkin aikaa tiesin, että olisi hyvin epätodennäköistä löytää sellaista pentuetta, josta kelpuuttaisin koiran. Vaikka haluaisin vain kuvatuista vanhemmista koiran, olisi hyvin tuuripeliä, löytäisinkö sellaista pentuetta. Kun lisäkriteerejä oli asetettu luonteen, karvanlaadun ja tyypin suhteen, tiesin tehtävän miltei mahdottomaksi.

Kääpiösnautserista on kuitenkin iso hyppäys suursnautseriin. Kyllähän minä olin selaillut kaikkien kokomuunnosten pentuelistoja jo jonkin aikaa enemmän tai vähemmän tosissani siinä vaiheessa, kun silmäni osuivat odotettavissa olevaan pentueeseen, joka oikeastaan vaikutti täyttävän kaikki pentueelle asettamani kriteerit. Sitten tuli se suuri mutta - kyseessä oli suursnautseripentue ja Santtu oli kuitenkin vasta kolmevuotias.

Useamman viikon ajan yritin tyrkätä pentueen mielestäni pois, mutta pentujen synnyttyä päädyin kuitenkin viimein soittamaan kasvattajalle. Puhelu alkoi arasti tunnustellen sillä, pystyisinkö tarjoamaan aktiivisemmalle koiralle riittävästi. Pyrin kertomaan realistisesti siitä, mitä pystyisin koiralle tarjoamaan. Se ei tarkoittaisi viiden tunnin metsälenkkiä joka päivä ja kolmen tunnin harrastamisia siihen päälle. Harrastuskuvioistakaan en ollut varma - tokoa tulisimme ainakin harrastamaan, mutta en voinut tietää, innostuisinko mistään pk-lajeista, vaikka niitä haluaisinkin kokeilla.

Vastaus kuitenkin oli mitä ilmeisimmin myöntävä ja puhelun jälkeen asia eteni omalla painollaan. Pentuja pääsi katsomaan niiden ollessa kolmen viikon ikäisiä. Sen ikäisistä ei tietenkään vielä voinut sanoa paljoa, mutta varaus urospennusta tehtiin ja odottaminen alkoi. Seuraavan kerran kasvattajan luokse suuntasimme pentujen ollessa seitsemänviikkoisia ja kasvattaja oli valinnut kaksi pentua, joiden arveli sopivan meille. Röllihän sieltä sitten valikoitui, kun niin tarmokkaana repi sormikkaita kanssani ulkona - ihan fiilispohjalta siis mentiin.